Istun bussissa matkalla Helsinkiin. Ikkunassa valuu vettä, ulkona sataa. Bussi pysähtyy pikavuoropysäkille. Autoon astuu nainen, josta jo kaukaa arvaa, miltä hän tuoksuu. Hän hoipertelee liikkeelle lähtevän bussin tahdissa auton takaosaa kohti ja istahtaa eteeni. Kestää muutama sekunti, ja haju alkaa vallata sieraimeni. Haju on niin tuttu, turvallinen. Mieleeni juolahtaa heti tämän hajun olevan samaa sorttia kuin haju, jota pienenä haistelin ollessanu mummuni kanssa parvekkeella.
Edessäni istuva nainen herättää minussa syviä tunteita. Hänellä on paksut kauniit hiukset, ponnarilla. Hiukan ylipituuden kasvanut otsatukka roikkuu silmillä. Hiukset ovat tyvestä harmaat. Hän katsoo kaihoisasi bussin ikkunasta näkyvää sateista metsämaisemaa. Sitä samaa maisemaa mikä auton ikkunasta näkyy, riippumatta missä päin suomea ajaa. Millainenkohan hänen nuoruutensa on ollut? Tai hänen aikuisuutensa? Näen tätä ihmistä ehkä tunnin verran kokoelämässäni, mutta minusta tuntuu, että voisin tuijottaa häntä ikuisuudet. Haluaisin kuulla mitä hänelle kuuluu. Haluaisin tietää mitä hän ajattelee ikkunasta katsellessaan. Haluaisin tietää mihin hän on matkalla. Ja miksi.
Aili Karoliina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
kerro juttusi